Joulu tuli ja joulu meni. En oikeastaan edes huomannut koko asiaa, johtunee varmaan siitä, etten itse ole kovin innokas jouluihminen. Jouluruokakin on nykyisin hieman menettänyt hohtoaan kun kasvissyöjänä lautaselle hyväksytään ainoastaan laatikoita ja rosollia. Yritin kyllä reippaana tyttönä tehdä itselleni tofusta ja pähkinöistä mureketta, mutta lopputulos muistutti enemmän suolaista puuroa :) No, onneksi Helmi tuntuu pitävän sörsselistä koirannaksujen seassa ja uskon, että massaa voi hyötykäyttää myös kasvispihvien teossa... Varmaa on kuitenkin se, etten enää koskaan tee kyseistä ruokalajia uudelleen!

Minun ei pitänyt tehdä itse joululahjoja, mutta viikko ennen määräpäivää löysin netistä tällaisen kuvan ja innostus heräsi - tein niitä loppujen lopuksi neljä kappaletta, mutta työn touhussa unohdin täysin ottaa kuvan valmiista neulatyynyistä! Noh, kuvan mukaisia niistä kuitenkin suurin piirtein tuli :)

Mitä minä sitten sain joululahjaksi (ei sille mitään voi, lahjoja on vain aina niin kiva saada!). Tässä esimerkkejä:

77982865_75fd189291.jpg?v=0

Minulla oli ennen joulua Kivi-tuikkuja ainoastaan kolme, mutta nyt minulla on niitä seitsemän! Kiitos äidille, Sirkalle ja Juholle!

Sain äidiltä myös nämä:

77982587_6a92918d01.jpg?v=0

Arne Jacobsenin miniatyyrituolit ja pöydän. Näistä saa tehtyä hauskoja asetelmia ikkunalaudoille... toisaalta niitä voi hyödyntää myös muuhun...

77982591_4d04ea91a2.jpg?v=0

kuten kotileikkeihin :) Päiväkahviseuralaiset eivät kyllä näytä kommunikoivan paljon toistensa kanssa, eikä pöydässä ole edes mitään tarjottavaa... Aika kämäset kahvikutsut taisin järjestää ja mattokin näyttää olevan täysin rypyssä! Ehkä tyydyn vain tuohon edellä mainittuun sisustukselliseen käyttötapaan :)

77982868_4ae87f4d71.jpg?v=0

Sitten, sain äidiltä kaksi retro vauvanvaatetta ja Juholta harvinaisia suomalaisia nimiä sisältävän kirjan (tämä on aivan huippu!). Niin ja ei, meille ei ole tulossa perheenlisäystä vaan kerään vanhoja lastenvaatteita muuten vaan :) Tässä osa jo aiemmin haalituista:

77982871_29ecfca72d.jpg?v=0  77982869_06cbb78f66.jpg?v=0

Yhteensä minulla on näitä tällä hetkellä vanha matkalaukullinen pullollaan, seuraavia hankintoja varten pitääkin jo hankkia uusi kapsekki :)

Sain myös kaksi kirjaa, toisen veljeltäni ja toisen itseltäni:

77983006_af2c8ce200.jpg?v=0

Toivotaan, että ensi jouluun mennessä olen tofukirjasta löytänyt jonkin soveliaan kinkunkorvikkeen, ettei tarvitse taas pelkällä laatikolla elää :) Sukkasillaan kirjan ostin jo ennen joulua itselleni ja olen ollut kirjaan todella tyytyväinen. Ohjeet ovat selkeitä ja suurelta osin aivan valloittavia. Kirjaa lukiessa iskee aivan valtava sukkakuume ja olenkin miltei koko joululoman viettänyt sukkapuikkojen parissa. Juholle lupasin tehdä toiveiden mukaiset villasukat ja sain ne valmiiksi joulupäivänä (myöhästyneenä joululahjana):

77982867_790bdd3d95.jpg?v=0

Yritin ehdottaa jotain hieman värikkäämpää väriyhdistelmää, mutta lopputuloksesta näkee, etteivät suostuttelut menneet läpi. Näiden tekemisessä meni hieman enemmän aikaa kun olisin odottanut, sillä 45-koon jalka vaatii tooooodella ison sukan. Valmista kuitenkin tuli ja enää pitää langanpäät päätellä. Tein nämä 7-veljeksestä ja ohjeenakin käytin vyyhdin perussukkaohjetta.  Nälkä kuitenkin ilmeisesti kasvaa syödessä, sillä eilen aloitin tekemään hieman toisen tyyppisiä varpaiden lämmittimiä:

77983007_ab89aa5b88.jpg?v=0

Harmaan kutominen alkoi vähän tylsistyttää, joten piti ottaa kunnolla väriä käyttöön! Hieman haastettakin piti saada, joten ajattelin että kahdeksan rivin letin omaavat sukat ovat hyvä edistysaskel perussukista. Nämä ovat muuten minun ensimmäiset lettini ikinä, aiemmin olen hieman pelännyt palmikkoneuletta, mutta ilmeisesti ihan turhaan - palmikkojen neulominenhan on hauskaa ja helppoa!

Sitten vielä lopuksi väliaikatietoja Kate-kissan edistymisestä. Joululahjojen ja sukkabuumin vuoksi kisu on jäänyt hieman paitsioon, mutta toivottavasti saan sen mahdollisimman pian valmiiksi:

77983008_139cf12b42.jpg?v=0

Tekemättä ovat vielä kokonaan jalat ja kädet ja korvat pitäisi ommella kiinni (kuvassa nuppineuloilla). Kate osoittautui helpoksi ja hauskaksi tehdä ja ainakin minusta pehmosta on kehkeytymässä aikamoinen söpöliini - vaikka en itse kissaihmisiä olekaan :)

Lopuksi vielä hyvää uutta vuotta kaikille ja muistakaahan paukutella niitä ilotulitteita kohtuudella - monessa kodissa asustaa pieni tai vähän suurempikin karvaturri, joka ei tiedä mistä kova mäiske johtuu. Siinä voi mennä urheammaltakin koiralta pupu pöksyyn... Meillä kotona ainakin yksi pieni pelkää kovasti kaikkia kovia ääniä ja siksi toivoisin mahdollisimman rauhallista ja seesteistä uutta vuotta ainakin tänne meidän talon kulmille :)

78005126_a5bda8b8c9.jpg?v=0