Taas olen hieman jälkijunassa, vaikka siinähän nyt ei ole mitään uutta. Eli päätin myös liittyä Project Spectrumiin, vaikka ensimmäinen väri onkin jo ehtinyt livahtaa ohi. Yleensä en ole mihinkään yhteisprojekteihin ottanut osaa, kun minulle tulee niin helposti stressi töiden valmistumisen aikatauluttamisesta (jotkut ovat ehkä saattaneet huomatakin, että blogissani ei kovin usein esitellä valmiita töitä, mutta sitäkin enemmän juuri aloitettuja tai keskeneräisiä...). Spectrum kuitenkin vaikuttaa kerrankin myös minulle sopivalta jutulta, erityisesti kun ihan ohjeissakin sanotaan, ettei saa ottaa stressiä valmistumattomista töistä - huh! :)

Viime kuukauden puna/pinkkityö saa näin jälkikäteen nimettynä olla Clapotikseni, joka siis edelleen on iloisesti keskeneräinen. Pinkkinä tuli myös väsättyä jo postaamani neulatyyny - kyllähän senkin voi tähän mukaan laskea.

Ja nyt huhtikuussa siis oranssia ja keltaista... Tämäkin sattui aika sopivasti sillä saan toivottavasti aivan pian Holly-paitani valmiiksi ja sehän on oranssi. Olen kylläkin nyt juuttunut kauluksen neulomiseen, joka ei yksitoikkoisuudessaan ole oikein edistynyt... Yritän ryhdistäytyä, lupaan! Niin ja teinhän minä tänään aivan projektia ajatellen tämän:

126301648_ca20e3712a.jpg?v=0

Niin siis tuon porkkanan ;) Ohje löytyy täältä. Nyt minulla on sitten yksi pääsiäisaiheinen käsityökin tehtynä - tai ainakin porkkanasta saa pääsiäisaiheisen liittämällä kuvaan mukaan pupun:

126301646_218596e21d.jpg?v=0

Vielä en ole päättänyt, mitä muuta keltaista/oranssia tekisin tässä kuussa, lankoja olisi kyllä tarjolla:

126301649_c83eac6226.jpg?v=0

Tuota pörröistä oranssia tuossa oikealla minulla on lisääkin jossain, mutta en kuvaa varten viitsinyt joka kolkkaa koluta. Yksi vaihtoehto noille alaosan keltaisille ja oransseille puuvillalangoille voisi olla tämä virkattu mobile, siinä on ainakin paljon keltaisia sävyjä... Toisaalta minulla olisi kyllä 700 grammaa tuota Novitan Tropic-lankaa, mutta mutta... Mitä ihmettä tuosta nyt sitten tekisi? Se on todella kirkkaan keltaista ja pelkään, että paitana tai kaulahuivina se jäisi kyllä käyttämättä (tulisi ehkä vähän liiaksi tipumainen olo). Ehkä jos sitä yhdistäisi johonkin vähemmän räikeään lankaan...? Katsotaan nyt sitten mitä saan aikaiseksi vai saanko mitään, tuon Hollyn kyllä aion ainakin vaikka väkipakolla saada valmiiksi :D